lauantai 1. elokuuta 2020

Heinäkuun yhteenveto + elokuun tavoitteet

On tullut painoa 2,3 kg heinäkuun aikana. Myös senttejä on tullut muutamia lisää. Mitä tapahtui? Tähänkö tämä laihdutus loppui? Ei suinkaan! 

Olen ollut dieetillä oikeastaan koko ajan tammikuun alusta lähtien, pitäen välillä herkkupäiviä. Lähdin aluksi järkevästi liikkeelle, söin paljon terveellistä ruokaa ja liikuin omien tuntemusten mukaan. Loppukeväästä, kun laihdutustahti hiipui, tein sen virheen jonka moni laihduttaja tekee. Minä vähensin ja vähensin ruoan määrää, ajatellen sen nopeuttavan hommaa. Pieleen meni.

No, heinäkuussa havahduin siihen, ettei syömisissäni ole enää mitään järkeä. Nostin tässä ihan parin viikon sisään kalorimäärää, olen syönyt terveellistä ruokaa ja noin pari kertaa viikossa jotain herkkuja. Painoni pomppasi yhdessä viikossa ensin neljä kiloa! Harmitti todella paljon, mutta päätin ettei kilot saa minua ahdistumaan. Nyt minulla on uusi suunnitelma.

Aion elokuun aikana syödä reilusti, noin 2500 kaloria päivittäin. Tarkoituksena on selvittää, mikä on päivittäinen energiantarpeeni. Onhan noita laskureitakin, mutta ne ei kerro kaikkea. Todennäköisesti tulen vielä hieman lihomaan, mutta tämä on vain väliaikaista. Sitten kun saan elimistön totuteltua isompaan ruokamäärään, voin taas alkaa maltillisesti karsimaan. Tämä tekee myös hyvää mielelle, koska aina ei pidä olla dieetillä. Isot kalorimäärät eivät saa ahdistaa. Ehdin kyllä laihduttaa häitä varten, vuosi aikaa! Ja niitä lihaksiakin olisi mukava vähän kasvatella.

Elokuun tavoitteet:

- Paino saa nousta, ei mitään kilotavoitteita.
- Päivittäin noin 2500 kaloria. Ei kuitenkaan tämän enempää. Näen mitä tapahtuu näillä kaloreilla.
- Noudatan Lite-pohjaista ruokavaliota (Fitfarm), johon olen lisännyt hiilareita ja rasvaa.
- Myös Liten treeniohjelma käytössä (vanhat ohjeet). Salilla vähintään 3 kertaa viikossa.
- Vaunulenkit + kehonhuoltoa päivittäin
- Kovaa treeniä jotta kalorit tulee hyödynnettyä.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa fiksulta liikkeeltä tuossa tilanteessa. Tsemppiä! Seurailen edelleen mielenkiinnolla, miten sun homma etenee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietin että lukijoille voi olla tylsää tällainen vaihe, kun mitään ei tapahdu. Mutta pidemmän päälle pakko toimia näin. Kyllä sitä ehtii laihduttamaan tässä vuoden aikana :)

      Poista